Kalenteriterapiaa

Olen teini-ikäisestä saakka täyttänyt kalenteriani päällekkäisillä proggiksilla sen kummemmin ajankäyttöäni hahmottelematta ja jäsentelemättä. Vuosien kuluessa onnistuin sumplimaan sekä opiskeluni että työni samalla hyvään tahtoon ja uskomattomaan tuuriin perustuvalla elämänhallinnallani. Myös parisuhteen ja sittemmin perhe-elämänkin olen onnistunut naittamaan samaan epäpyhään elämän exceltaulukkoon, joten en muista yli kymmeneen vuoteen, yhtä viikon sekä yhtä neljän päivän lomamatkaa lukuunottamatta, sellaista ajanjaksoa, jolloin minulla ei olisi ollut tehtävälistallani tekemätöntä esseetä/äänisuunnittelua/harjoitusaikataulua/sävellyksiä/kurssisuunnitelmia/mitäikinäsekalaiseeentyönkuvaaniliittyväämukatärkeääskeidaa.

Mutta nyt on kaikki toisin.

Ennen vanhempainvapaalle jättäytymistäni hoidin/delegoin toisaalle hoidettavaksi kaikki, siis kaikki, keskeneräiset projektini (yhtä musiikkitiedereferaattia lukuunottamatta, mutta fuck that) ja viimeisen työssäolokuukauteni ajan hehkutin kaikille kalenterini kesäkuukausia, jotka ovat täysin tyhjiä!

Verrattuna aikasempaan aikuisen elooni, on tämä kulunut kesä ollut uskomattoman vapauttavaa ja stressitöntä. Mutta toisaalta voin nyt täysin rinnoin yhtyä tuntemieni ihmisten luonnehdintoihin kotivanhempien arjesta. Vaikka mitään ei tarvitse tehdä, on minulla kokoajan kiire.
Itse olen, kuitenkin vain hiljaa ajatuksissani, sättinyt vaimoani mm. syistä, että hänen kotonaolostaan huolimatta kämppä on ollut välistä kuin pommin jäljiltä, pyykkiä on ollut pesemättä useamman koneellisen verran, tiskikone on vain osittain tyhjennetty puhtaista keittiön pöydän peittyessä likaisiin astioihin.

Nyt voin, edelleen hiljaa ajatuksissani, pyytää häneltä anteeksi ärtyneisyyttäni ja turhaa nipottamistani.
Eihän täällä jumalauta ehdi tehdä yhtään mitään. Toiselle teet ruokaa, toiselle pitää vaihtaa vaipat, sitten etsit toiselle vaatteita, sitten nukutat toisen. Ja ehkä, siis ehkä, kun nuorempi nukkuu päiväuniaan ja vanhempi on pihalla leikkimässä niin voit itse ehtiä syömään, tai todennäköisemmin siivoamaan kämppää edes vähän inhimillisempään kuosiin. Ja minulla on vain kaksi lasta. Miten jotkut selviävät useampien kanssa? Kaikki kunnia heille.

Silti tämä koti-isänä viettämäni aika on ollut huippua ja olen innoissani siitä, vaikken Mambaa voi sietää, että vielä on kesää jäljellä. Olen tutustunut lapsiini aivan uudella tapaa, olen ylipäänsä tutustunut naapureihimme, olen oppinut suhtautumaan asioihin huomattavasti aiempaa rennommin ja ennenkaikkea olen laihtunut useamman kilon, koska enää ei vaan tule syötyä yhtä paljon.
Lisäksi en ole ennen jutellut näin paljon vieraiden naisten kanssa. Tiedoksi vain kaikille yh-isille, että leikkipuistot voittavat baarit mennen tullen :)

Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että jollen tietäisi varmaksi palaavani elokuussa töihin, olisi henkinen tasapainoni huomattavasti heikommalla kantilla.