Fuck the Pavlov! Meitsi on ehdollistamisen kuningas.
Olen nimittäin huomannut sen viime päivien aikana.
Vajaan seitsemän kuukauden ikäinen vauvamme on vielä hieman liian pieni istumaan syöttötuolissaan, joten olemme käyttäneet hänen ruokinta-alustanaan BabyBjornin maanmainiota sitteriä.
Ylimaallisen säntillisistä ruokarutiineistaimme johtuen myös vauvamme ruoanulostulorutiinit toimivat kellontarkasti. Viimeisten päivien aikana nämä tapahtumat ovat synkronoituneet siinä määrin, että aina ruokaillessaan poikani vääntää mojovat paskat. Poitsu ei juurikaan sitterissään vietä aikaa muuten kuin syödessään, ja koska syöminen sekä paskominen ovat viime aikoina linkittyneet hyvin tiivisti toisiinsa, päästin sisäisen venäläisen koirapsykologini valloilleen. Asetin vauvan ei-syömistarkoituksessa sitteriin ja kymmenen sekunnin sisällä alkoi uskomaton äherrys. Toistin tutkimukseni neljän tunnin kuluttua uudelleen ja lopputulos oli sama.
M.O.T.
MEITSI ON PASKOMISEN PAVLOV!!!!
Blogimaailmasta ja -kulttuurista jotain tietävä vaimoni selitti minulle, että jotkut bloggaajat saavat tuotelahjoja eri firmoilta, jos lupaavat sitten "puolueettomasti" kertoa niistä blogikirjoituksissaan.
Termi tuolle oli joku b -kirjaimella alkava, buschööleeraus?
Jos joku tietää oikean termin niin kommentoikoon, minua se ei henkilökohtaisesti kiinnosta googlauksenkaan vertaa.
Otin asian esille siksi, että mikäli tätä surkuhupaisaa kirjoitteluani lukee esim. joku
Sony Playstationin, Karhu-oluen tai Applen tuotteiden edustaja niin ryhdyn erittäin mielelläni joko puolueettomaksi tai härskin puolueelliseksi ko. tuotteiden buschööleeraajaksi. Bonuksena lupaan liittää arvosteltavat tuotteet loogisesti välttämättömiksi arjen työkaluiksi kaikille koti-isille sekä haukkua kilpailevan yrityksen vastaavia aikaansaannoksia riemunkirjavin sanankääntein.
Adios.
perjantai 28. kesäkuuta 2013
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Niin se juna kääntyy...
Tänään se tapahtui.
Tähän asti olen suhtautunut koti-isyyteeni asenteella, jossa minulla on vielä niin ja niin monta päivää jäljellä töihinpaluuseen.
Tänään tuohon ajatusmalliin tuli radikaali muutos, nimittäin sana vielä muuttui sanaksi enää.
Illalla leikkipuistossa ajattelin, että loppujen lopuksi tämä on varsin mukavaa ja rentoa aikaa, enkä todennäköisesti enää koskaa saa viettää kuukausia vain ja ainoastaan lapsiini keskittyen.
Joten pois turha stressi ja let's pidetään hauskaa.
Nyt joku mulkkukyynikko siellä läppärin/tabletin/puhelimen (hei oikeesti, kuka pystyy lukemaan blogeja puhelimen näytöltä?) ruudun takana ajattelee, että
"taas se todistelee lapsiarkensa ihanuutta hampaat irvessä, sillä on ollut kuitenkin ihan totaalipaska päivä"
Voin täydestä sydämestäni sanoa, että:
-sori ny vaan, tämä päivä menee heittämällä kesäpäivieni all time top 10 -listalle.
Ja kaikille teille, jotka olette tänään haikailleet talven "viileyttä" ja "raikkautta".
Haistakaa paska! Muistutan teitä tästä päivästä marraskuun lopussa.
Ja tähän loppuun vielä (ennako)nostalgiaa hehkuva semisti hintahtava iskelmäviisu, joka kuitenkin kuvaa, tai tulee kuvaamaan, tätä kesääni :)
PS. Lupaan, että seuraavassa tekstissäni mesoan, kärjistän ja kiroilen, ja näinollen kasvatan hupenevaa machopistesaldoani.
Tähän asti olen suhtautunut koti-isyyteeni asenteella, jossa minulla on vielä niin ja niin monta päivää jäljellä töihinpaluuseen.
Tänään tuohon ajatusmalliin tuli radikaali muutos, nimittäin sana vielä muuttui sanaksi enää.
Illalla leikkipuistossa ajattelin, että loppujen lopuksi tämä on varsin mukavaa ja rentoa aikaa, enkä todennäköisesti enää koskaa saa viettää kuukausia vain ja ainoastaan lapsiini keskittyen.
Joten pois turha stressi ja let's pidetään hauskaa.
Nyt joku mulkkukyynikko siellä läppärin/tabletin/puhelimen (hei oikeesti, kuka pystyy lukemaan blogeja puhelimen näytöltä?) ruudun takana ajattelee, että
"taas se todistelee lapsiarkensa ihanuutta hampaat irvessä, sillä on ollut kuitenkin ihan totaalipaska päivä"
Voin täydestä sydämestäni sanoa, että:
-sori ny vaan, tämä päivä menee heittämällä kesäpäivieni all time top 10 -listalle.
Ja kaikille teille, jotka olette tänään haikailleet talven "viileyttä" ja "raikkautta".
Haistakaa paska! Muistutan teitä tästä päivästä marraskuun lopussa.
Ja tähän loppuun vielä (ennako)nostalgiaa hehkuva semisti hintahtava iskelmäviisu, joka kuitenkin kuvaa, tai tulee kuvaamaan, tätä kesääni :)
PS. Lupaan, että seuraavassa tekstissäni mesoan, kärjistän ja kiroilen, ja näinollen kasvatan hupenevaa machopistesaldoani.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Puutaloelämä A-Go-Go!
Luvassa positiivissävytteinen teksti, ihan vain karman tasapainon säilyttämisen sekä seuraavien passiivisaggressiivisten julkaisujeni oikeuttamisen hengessä.
Rakastan asuntoamme, asuinaluettamme, pihapiiriämme, tätä sopivissa määrin yksityistä yhteisöllisyyttämme ja kaikkea muuta jokapäiväiseen elinympäristöömme liittyvää.
Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme reilut puolitoista vuotta ja päivä päivältä kiinnyn asuinympäristöömme yhä enemmän. Kotimme on siis sata vuotta vanhan puutalon päätyasunnossa, pihapiirimme koostuu seitsemästä samanlaisesta isosta puurivitalosta ja asuntoja taloyhtiössämme on viisikymmentä. Tarpeen tullen puutalokeskittymämme toimii ulkopuolisilta eristettynä pikkuyhteisönä vaikka se sijaitseekin ihan Turun keskustan tuntumassa (kävelymatka kauppatorille kestää noin 15 min.).
Ennen muuttoamme nykyiseen asuntoomme olimme vaimoni kanssa (itsenäisen aikuiselämämme aikana) asuneet vain kerrostaloasunnoissa. Ja herramunjee, että annan rakkalleni bonusta, plussaa ja mielettömästi respektiä hänen kerrostalokotiäitiysajastaan.
Itse en voisi kuvitellakaan, että aina uloslähtiessämme joutuisin pakkaamaan kaiken huolella, pukemaan molemmat lapset samanaikaisesti, ahtautumaan kaikkien tavaroiden, rattaiden ym. rekvisiitan kanssa hissiin ja kulkemaan läpi useista ovista ennen pihalle pääsyämme. Ja jos ulkona huomaisi jotain unohtuneen sisälle niin koko rumba uusiksi kahteen kertaan. Nyt uloslähtömme on vaiheittaista ja rentoa. Ovi auki, vanhemmalle muksulle kengät jalkaan sekä lakki päähän, saatesanoina käsken hänen mennä edeltä leikkimään ja kerron tulevani perästä, kun olen saanut vauvan laitettua ulosmenokuntoon. Jos sisältä tarvitaan jotain kesken leikkien niin joko minä tai tyttäreni voi kaivatun asian käydä noutamassa, ilman valvontaa, ovien availua ja hissimatkustelua.
Lisäksi pihapiirissämme on huomattavan paljon lapsiperheitä, joilla on alle kouluikäistä jälkikasvua, joten omanikäisen leikkikaverin löytyminen on taattua lähes jokaisella ulkoilukerralla.
Nyt joku tuumii siellä, että ihan normaalilta omakotiasumiseltahan tuo kuulostaa.
Äää, noot!
Ei ole isoa pihaa hoidettavana, taloyhtiö huolehtii "juoksevista asioista" ja keskusta palveluineen on kävelymatkan päässä.
Jos väkisin pitää jotain negatiivista keksiä niin varastotilaa saisi olla enemmän ja sydäntalvella sähkölaskujen suuruus on infarktinaiheutustasolla mutta ne ovat pieniä murheita kaiken tämän autuuden keskellä.
Ainiin, mainitsinko jo, että oman sisäpihan leikkipuistomme lisäksi on tien toisella puolella iso leikkikenttä ja lastemme tuleva koulumatka tulee sisältämään maksimissaan kaksi suojatien ylitystä?
Äiti, äiti, etkö nää?
Tästä mä tykkään, tänne mä jään!
Ja loppuun kliseinen feelgoodkesäbiisi. Rakastakaa toisianne, beibet!
Rakastan asuntoamme, asuinaluettamme, pihapiiriämme, tätä sopivissa määrin yksityistä yhteisöllisyyttämme ja kaikkea muuta jokapäiväiseen elinympäristöömme liittyvää.
Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme reilut puolitoista vuotta ja päivä päivältä kiinnyn asuinympäristöömme yhä enemmän. Kotimme on siis sata vuotta vanhan puutalon päätyasunnossa, pihapiirimme koostuu seitsemästä samanlaisesta isosta puurivitalosta ja asuntoja taloyhtiössämme on viisikymmentä. Tarpeen tullen puutalokeskittymämme toimii ulkopuolisilta eristettynä pikkuyhteisönä vaikka se sijaitseekin ihan Turun keskustan tuntumassa (kävelymatka kauppatorille kestää noin 15 min.).
Ennen muuttoamme nykyiseen asuntoomme olimme vaimoni kanssa (itsenäisen aikuiselämämme aikana) asuneet vain kerrostaloasunnoissa. Ja herramunjee, että annan rakkalleni bonusta, plussaa ja mielettömästi respektiä hänen kerrostalokotiäitiysajastaan.
Itse en voisi kuvitellakaan, että aina uloslähtiessämme joutuisin pakkaamaan kaiken huolella, pukemaan molemmat lapset samanaikaisesti, ahtautumaan kaikkien tavaroiden, rattaiden ym. rekvisiitan kanssa hissiin ja kulkemaan läpi useista ovista ennen pihalle pääsyämme. Ja jos ulkona huomaisi jotain unohtuneen sisälle niin koko rumba uusiksi kahteen kertaan. Nyt uloslähtömme on vaiheittaista ja rentoa. Ovi auki, vanhemmalle muksulle kengät jalkaan sekä lakki päähän, saatesanoina käsken hänen mennä edeltä leikkimään ja kerron tulevani perästä, kun olen saanut vauvan laitettua ulosmenokuntoon. Jos sisältä tarvitaan jotain kesken leikkien niin joko minä tai tyttäreni voi kaivatun asian käydä noutamassa, ilman valvontaa, ovien availua ja hissimatkustelua.
Lisäksi pihapiirissämme on huomattavan paljon lapsiperheitä, joilla on alle kouluikäistä jälkikasvua, joten omanikäisen leikkikaverin löytyminen on taattua lähes jokaisella ulkoilukerralla.
Nyt joku tuumii siellä, että ihan normaalilta omakotiasumiseltahan tuo kuulostaa.
Äää, noot!
Ei ole isoa pihaa hoidettavana, taloyhtiö huolehtii "juoksevista asioista" ja keskusta palveluineen on kävelymatkan päässä.
Jos väkisin pitää jotain negatiivista keksiä niin varastotilaa saisi olla enemmän ja sydäntalvella sähkölaskujen suuruus on infarktinaiheutustasolla mutta ne ovat pieniä murheita kaiken tämän autuuden keskellä.
Ainiin, mainitsinko jo, että oman sisäpihan leikkipuistomme lisäksi on tien toisella puolella iso leikkikenttä ja lastemme tuleva koulumatka tulee sisältämään maksimissaan kaksi suojatien ylitystä?
Äiti, äiti, etkö nää?
Tästä mä tykkään, tänne mä jään!
Ja loppuun kliseinen feelgoodkesäbiisi. Rakastakaa toisianne, beibet!
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Egologisuus > Ekologisuus
Vauvan syntyminenhän tarkoittaa automaattisesti useita hankintoja (eli jumalatonta rahanmenoa).
Fiksut, tiedostavat ja muutenkin yli-ihmismäiset supervanhemmathan hankkivat kaiken vauvalle tarpeellisen kierrätyksen kautta vähän käytettynä suhteellisen pienillä investoinneilla.
Mahdollista ja järkevää, mekin olemme pyrkineet näin toimimaan
MUTTA yhden oleellisen käyttöesineen kanssa on ekologisuutemme (eli pihiytemme) kostautunut, ja kunnolla.
Lastenvaunut. Perkele.
Ensimmäisen lapsemme kanssa olimme hyvissä ajoin täysin vaunuvarustellut. Tuolloin, jouluna ennen esikoisemme syntymää (joka btw. tapahtui toukokuussa), pyysimme puolisoni kanssa yhteisesti joululahjaksi vain ja ainoastaan lastenrattaita. Tyttäremme saikin heti synnyttyään pötkötellä Emmaljungan bräniköissä supermegavaunuissa, joista löytyivätkin kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat lisävarusteen aina hyttys- ja sadesuojista vauvaporammeisiin ja vauvalimusiinipalveluun asti. Nuo Emmaljungan jumalarattaat olivat hankintahinnaltaan lähes kahdeksansadan euron arvoiset, joten kestävän kehityksen (ja nuukuuden) hengessä päätimme, että toinen lapsemme saa tyytyä hieman edullisempiin vaunuihin.
Nyt joku jo ihmettelee miksemme säästäneet esikoisemme Emmaljungia?
Totean vain, että fuck off! Elämässä ei aina asioita, kuten veromätkyjen maksamisaikatauluja tai seuraavan lapsen hankkimista, pysty/halua/muista suunnitella niin kuin pitäisi.
Lähdimme siis vaunuostoksille yksissä tuumin hyvissä ajoin ennen poikamme syntymää ja löysimmekin lastentarvikekirpputorilta hyväkuntoiset ja edulliset (140€) yhdistelmärattaat.
Paskan vitut, ongelmat alkoivat jo ennen virallista käyttöönottoa. Renkaat tyhjenivät, akselit alkoivat jumittaa, säädöt eivät pysyneet ja kaikenlaiset ruuvit löystyivät. Muutaman kuukauden käytön jälkeen päätimmekin viedä nämä vaunut Ulvilan mummalaan "nukutusrattaiksi" ja hankkia arkikäyttöön uudet, käytetyt, vaunut. Kaikkien nettishoppailijoiden pyhätöstä, tori.fi -sivustolta, löysimmekin nopeasti ABC:n hyväkuntoiset yhdistelmärattaat naurettavaan 30€:n uloskantohintaan. Myyjä kertoi rattaiden pikkuvioista mutta tuohon hintaan emme täydellisyyttä odottaneetkaan. Rattaat olivat hieman edellisiä hankalakäyttöisemmät, pikkaisen raskaammat, vähän tönkömmät ja sen verran leveämmät, etteivät mahtuneet ulkosäilytystilamme ovesta sisään. No, onneksi pressut suojaavat sateelta.
Aina uuden, kohtalaisen vähäpätöisen vian, ilmaannuttua ajattelimme vain rattaiden huikean halpaa hintaa. Mitä sitten jos yksi rengas ei pidä ilmaa. Ostetaan uusi jne.
Tänään kuitenkin, sisäkumin pulpahdettua ulos kesken kauppareissun, päätimme vaimoni kanssa niin sanotusti heittää nykyisilläkin rattailla vesilintua. Nyt on ozbabysta tilauksessa UUDET matkarattaat, joissa on TAKUU. Näillä mennään, ekologisuus on cool mutta lastenhoidossa egologisuus on vielä piirun verran tärkeämpää.
PS. Jos jotakuta ärsyttää mahdollinen termisekoiluni niin tehtäköön tiettäväksi, että minulle rattaat, vaunut, työntökärryt, sleeponwheelsit ym. tarkoittavat yhtä ja samaa asiaa. Nimittäin sitä, että lasta ei tarvitse kokoajan kantaa sylissä :)
Fiksut, tiedostavat ja muutenkin yli-ihmismäiset supervanhemmathan hankkivat kaiken vauvalle tarpeellisen kierrätyksen kautta vähän käytettynä suhteellisen pienillä investoinneilla.
Mahdollista ja järkevää, mekin olemme pyrkineet näin toimimaan
MUTTA yhden oleellisen käyttöesineen kanssa on ekologisuutemme (eli pihiytemme) kostautunut, ja kunnolla.
Lastenvaunut. Perkele.
Ensimmäisen lapsemme kanssa olimme hyvissä ajoin täysin vaunuvarustellut. Tuolloin, jouluna ennen esikoisemme syntymää (joka btw. tapahtui toukokuussa), pyysimme puolisoni kanssa yhteisesti joululahjaksi vain ja ainoastaan lastenrattaita. Tyttäremme saikin heti synnyttyään pötkötellä Emmaljungan bräniköissä supermegavaunuissa, joista löytyivätkin kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat lisävarusteen aina hyttys- ja sadesuojista vauvaporammeisiin ja vauvalimusiinipalveluun asti. Nuo Emmaljungan jumalarattaat olivat hankintahinnaltaan lähes kahdeksansadan euron arvoiset, joten kestävän kehityksen (ja nuukuuden) hengessä päätimme, että toinen lapsemme saa tyytyä hieman edullisempiin vaunuihin.
Nyt joku jo ihmettelee miksemme säästäneet esikoisemme Emmaljungia?
Totean vain, että fuck off! Elämässä ei aina asioita, kuten veromätkyjen maksamisaikatauluja tai seuraavan lapsen hankkimista, pysty/halua/muista suunnitella niin kuin pitäisi.
Lähdimme siis vaunuostoksille yksissä tuumin hyvissä ajoin ennen poikamme syntymää ja löysimmekin lastentarvikekirpputorilta hyväkuntoiset ja edulliset (140€) yhdistelmärattaat.
Paskan vitut, ongelmat alkoivat jo ennen virallista käyttöönottoa. Renkaat tyhjenivät, akselit alkoivat jumittaa, säädöt eivät pysyneet ja kaikenlaiset ruuvit löystyivät. Muutaman kuukauden käytön jälkeen päätimmekin viedä nämä vaunut Ulvilan mummalaan "nukutusrattaiksi" ja hankkia arkikäyttöön uudet, käytetyt, vaunut. Kaikkien nettishoppailijoiden pyhätöstä, tori.fi -sivustolta, löysimmekin nopeasti ABC:n hyväkuntoiset yhdistelmärattaat naurettavaan 30€:n uloskantohintaan. Myyjä kertoi rattaiden pikkuvioista mutta tuohon hintaan emme täydellisyyttä odottaneetkaan. Rattaat olivat hieman edellisiä hankalakäyttöisemmät, pikkaisen raskaammat, vähän tönkömmät ja sen verran leveämmät, etteivät mahtuneet ulkosäilytystilamme ovesta sisään. No, onneksi pressut suojaavat sateelta.
Aina uuden, kohtalaisen vähäpätöisen vian, ilmaannuttua ajattelimme vain rattaiden huikean halpaa hintaa. Mitä sitten jos yksi rengas ei pidä ilmaa. Ostetaan uusi jne.
Tänään kuitenkin, sisäkumin pulpahdettua ulos kesken kauppareissun, päätimme vaimoni kanssa niin sanotusti heittää nykyisilläkin rattailla vesilintua. Nyt on ozbabysta tilauksessa UUDET matkarattaat, joissa on TAKUU. Näillä mennään, ekologisuus on cool mutta lastenhoidossa egologisuus on vielä piirun verran tärkeämpää.
PS. Jos jotakuta ärsyttää mahdollinen termisekoiluni niin tehtäköön tiettäväksi, että minulle rattaat, vaunut, työntökärryt, sleeponwheelsit ym. tarkoittavat yhtä ja samaa asiaa. Nimittäin sitä, että lasta ei tarvitse kokoajan kantaa sylissä :)
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
AAARRRGGHHHH!!!!
Ennen tätä päivää olin tyystin varma, että jos menettäisin hermoni lasteni kanssa ollessani, syy olisi vauvan loputtomalta tuntuvassa itkuisuudessa ja omassa riittämättömyydentunteessani. Ja paskan liekit sanon minä...
(luvassa turhanpäiväistä kiroilua ja itsestäänselviä kärjistyksiä sisältävä teksti)
Miksi, siis miksi, armas viisivuotias tyttäreni on aivan kuin minä? Hän kyllä tietää, mistä naruista pitää vedellä, että saa minut toimimaan tahtonsa mukaan. Ja mikä vielä tärkeämpää, jos en joskus suostu hänen päättömiin vaatimuksiinsa, tietää hän miten minut saa suuttumaan sekunneissa.
Miksei hän voinut periä äitinsä tyyntä, rauhallista ja järkevää mielenlaatua vaan minun, piripäisen apinan mielenhallinnan omaavan tosielämän Räyhä-Ralfin, kolmen sekunnin pinnani?
Miksei hän voinut periä äitinsä tyyntä, rauhallista ja järkevää mielenlaatua vaan minun, piripäisen apinan mielenhallinnan omaavan tosielämän Räyhä-Ralfin, kolmen sekunnin pinnani?
Tänään on kyllä ärsytetty iskää niin ettei paremmasta väliä. SAATANA!
Huudan ja mouhoan tänne, koska koetan epätoivoisesti säilyttää aikuisen auktoriteettini sekä itsekunnioituksen rippeeni vaikka mieleni tekisi viskoa tavaroita, huutaa ja kiroilla ihan VITUSTI!'
Tänään ei tyttärelläni siis mikään ole ollut hyvin. Kun jotain on saatu sovituksi, on mieli muuttunut muutaman minuutin kuluessa. Kun jotain on alettu tehdä, on hermostuttu samoin tein ja jätetty jäljet iskän siivottavaksi. Kun uhkailun, huudon ja lahjonnan onnistuneella kombinaatiolla sain hänet houkuteltua kävelylle, niin teki hän tunnin reissumme aikana kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) kielletyt, ärsyttävät ja vaaralliset temput mitä vain kuvitella voi.
Ja sitä HELVETIN Feliciaa (puhkipaskottua ja puolialastonta babybjörnnukkea) rattaineen pitää kuljettaa mukana JOKA_PERKELEEN_PAIKASSA!
Tiedän, että tämä on kotivanhemman arkea ja sen "ihanaavaanollajanauttialastensaseurasta" -kolikon kääntöpuoli mutta kyllä tällaiset päivät silti pistävät vituttamaan.
No, onneksi huomenna on bänditreenit (perushumppaa, mutta silti) ja niiden jälkeen suuntaamme koko perhe Ulvila-Pori -akselille nauttimaan kiireettömästä juhannuksesta ja valmiiksi katetuista ruokapöydistä. Tack och Hej!
Tiedän, että tämä on kotivanhemman arkea ja sen "ihanaavaanollajanauttialastensaseurasta" -kolikon kääntöpuoli mutta kyllä tällaiset päivät silti pistävät vituttamaan.
No, onneksi huomenna on bänditreenit (perushumppaa, mutta silti) ja niiden jälkeen suuntaamme koko perhe Ulvila-Pori -akselille nauttimaan kiireettömästä juhannuksesta ja valmiiksi katetuista ruokapöydistä. Tack och Hej!
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Kalenteriterapiaa
Olen teini-ikäisestä saakka täyttänyt kalenteriani päällekkäisillä proggiksilla sen kummemmin ajankäyttöäni hahmottelematta ja jäsentelemättä. Vuosien kuluessa onnistuin sumplimaan sekä opiskeluni että työni samalla hyvään tahtoon ja uskomattomaan tuuriin perustuvalla elämänhallinnallani. Myös parisuhteen ja sittemmin perhe-elämänkin olen onnistunut naittamaan samaan epäpyhään elämän exceltaulukkoon, joten en muista yli kymmeneen vuoteen, yhtä viikon sekä yhtä neljän päivän lomamatkaa lukuunottamatta, sellaista ajanjaksoa, jolloin minulla ei olisi ollut tehtävälistallani tekemätöntä esseetä/äänisuunnittelua/harjoitusaikataulua/sävellyksiä/kurssisuunnitelmia/mitäikinäsekalaiseeentyönkuvaaniliittyväämukatärkeääskeidaa.
Mutta nyt on kaikki toisin.
Ennen vanhempainvapaalle jättäytymistäni hoidin/delegoin toisaalle hoidettavaksi kaikki, siis kaikki, keskeneräiset projektini (yhtä musiikkitiedereferaattia lukuunottamatta, mutta fuck that) ja viimeisen työssäolokuukauteni ajan hehkutin kaikille kalenterini kesäkuukausia, jotka ovat täysin tyhjiä!
Verrattuna aikasempaan aikuisen elooni, on tämä kulunut kesä ollut uskomattoman vapauttavaa ja stressitöntä. Mutta toisaalta voin nyt täysin rinnoin yhtyä tuntemieni ihmisten luonnehdintoihin kotivanhempien arjesta. Vaikka mitään ei tarvitse tehdä, on minulla kokoajan kiire.
Itse olen, kuitenkin vain hiljaa ajatuksissani, sättinyt vaimoani mm. syistä, että hänen kotonaolostaan huolimatta kämppä on ollut välistä kuin pommin jäljiltä, pyykkiä on ollut pesemättä useamman koneellisen verran, tiskikone on vain osittain tyhjennetty puhtaista keittiön pöydän peittyessä likaisiin astioihin.
Nyt voin, edelleen hiljaa ajatuksissani, pyytää häneltä anteeksi ärtyneisyyttäni ja turhaa nipottamistani.
Eihän täällä jumalauta ehdi tehdä yhtään mitään. Toiselle teet ruokaa, toiselle pitää vaihtaa vaipat, sitten etsit toiselle vaatteita, sitten nukutat toisen. Ja ehkä, siis ehkä, kun nuorempi nukkuu päiväuniaan ja vanhempi on pihalla leikkimässä niin voit itse ehtiä syömään, tai todennäköisemmin siivoamaan kämppää edes vähän inhimillisempään kuosiin. Ja minulla on vain kaksi lasta. Miten jotkut selviävät useampien kanssa? Kaikki kunnia heille.
Silti tämä koti-isänä viettämäni aika on ollut huippua ja olen innoissani siitä, vaikken Mambaa voi sietää, että vielä on kesää jäljellä. Olen tutustunut lapsiini aivan uudella tapaa, olen ylipäänsä tutustunut naapureihimme, olen oppinut suhtautumaan asioihin huomattavasti aiempaa rennommin ja ennenkaikkea olen laihtunut useamman kilon, koska enää ei vaan tule syötyä yhtä paljon.
Lisäksi en ole ennen jutellut näin paljon vieraiden naisten kanssa. Tiedoksi vain kaikille yh-isille, että leikkipuistot voittavat baarit mennen tullen :)
Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että jollen tietäisi varmaksi palaavani elokuussa töihin, olisi henkinen tasapainoni huomattavasti heikommalla kantilla.
Mutta nyt on kaikki toisin.
Ennen vanhempainvapaalle jättäytymistäni hoidin/delegoin toisaalle hoidettavaksi kaikki, siis kaikki, keskeneräiset projektini (yhtä musiikkitiedereferaattia lukuunottamatta, mutta fuck that) ja viimeisen työssäolokuukauteni ajan hehkutin kaikille kalenterini kesäkuukausia, jotka ovat täysin tyhjiä!
Verrattuna aikasempaan aikuisen elooni, on tämä kulunut kesä ollut uskomattoman vapauttavaa ja stressitöntä. Mutta toisaalta voin nyt täysin rinnoin yhtyä tuntemieni ihmisten luonnehdintoihin kotivanhempien arjesta. Vaikka mitään ei tarvitse tehdä, on minulla kokoajan kiire.
Itse olen, kuitenkin vain hiljaa ajatuksissani, sättinyt vaimoani mm. syistä, että hänen kotonaolostaan huolimatta kämppä on ollut välistä kuin pommin jäljiltä, pyykkiä on ollut pesemättä useamman koneellisen verran, tiskikone on vain osittain tyhjennetty puhtaista keittiön pöydän peittyessä likaisiin astioihin.
Nyt voin, edelleen hiljaa ajatuksissani, pyytää häneltä anteeksi ärtyneisyyttäni ja turhaa nipottamistani.
Eihän täällä jumalauta ehdi tehdä yhtään mitään. Toiselle teet ruokaa, toiselle pitää vaihtaa vaipat, sitten etsit toiselle vaatteita, sitten nukutat toisen. Ja ehkä, siis ehkä, kun nuorempi nukkuu päiväuniaan ja vanhempi on pihalla leikkimässä niin voit itse ehtiä syömään, tai todennäköisemmin siivoamaan kämppää edes vähän inhimillisempään kuosiin. Ja minulla on vain kaksi lasta. Miten jotkut selviävät useampien kanssa? Kaikki kunnia heille.
Silti tämä koti-isänä viettämäni aika on ollut huippua ja olen innoissani siitä, vaikken Mambaa voi sietää, että vielä on kesää jäljellä. Olen tutustunut lapsiini aivan uudella tapaa, olen ylipäänsä tutustunut naapureihimme, olen oppinut suhtautumaan asioihin huomattavasti aiempaa rennommin ja ennenkaikkea olen laihtunut useamman kilon, koska enää ei vaan tule syötyä yhtä paljon.
Lisäksi en ole ennen jutellut näin paljon vieraiden naisten kanssa. Tiedoksi vain kaikille yh-isille, että leikkipuistot voittavat baarit mennen tullen :)
Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että jollen tietäisi varmaksi palaavani elokuussa töihin, olisi henkinen tasapainoni huomattavasti heikommalla kantilla.
lauantai 15. kesäkuuta 2013
Tuotenimiviidakkoseikkailu.
Luvassa löyhästi first world problems -henkinen teksti mutta who cares...
Olen mies, yksinkertainen mies, mies joka ei osaa (halua) lukea rivien välistä, mies, jolle asiat pitää kertoa niin kuin ne oikeasti ovat. Siis tyypillinen, suomalainen mies. Ja siksi kaipaisin kovasti valmisvauvanruokatuotenimi - Suomi -sanakirjaa.
Puolivuotias vauvamme ruokailee suhteellisen säännöllisesti, ainakin säännöllisemmin kuin minä. Hän syö tavallisesti aamuin ja illoin puuroa tahi velliä sekä lounaaksi ja päivälliseksi itse valmistamiamme soseruokia, joissa käytämme raaka-aineina mm. perunaa, porkkanaa, bataattia, kanaa ym. muita kohtalaisen arkipäiväisiä elintarvikkeita. Välipalaksi syötämme hänelle mahdollsimman erilaisia marja-/hedelmä-/jokinmuukasvikunnanmeilletarjoamahyödyke -valmistuotteita. Lähinnä siitä syystä, että hän saisi maistella ja kokeilla erilaisia ruokia mahdollisimman monipuolisesti. Ja onhan myös huomattavasti halvempaa ostaa yksi purkki (kappalehinta välillä 0,50€-1,50€) kulloinkin tarjottavaa tuotetta verrattuna siihen, että itse valmistaisi vauvalle sopivaa avocadomustekalaa sahramipedillä.
Ongelma, jonka kohtaan toistuvasti kauppojen bonapilttihyllyillä on seuraavanlainen:
TUOTENIMET EIVÄT KUVAA PURKIN SISÄLTÄMÄÄ RUOKAA MILLÄÄN TAVALLA!
Aktiiviset teenjuojat, siis ne jotka tietävät keisarinpäiväunien, tiikeripilvien ja pumpuliorgasmien ainekoostumukset, varmasti selviäisivät lastenruokavalintaepisodistakin leikiten mutta itse olen tuon merkityksettömän tuotenimiviidakon edessä aivan sormi suussa. Siis ihan oikeasti. Minun on pakko tunkea suuhuni edes sormi vaientaakseni itseni, sillä lastenruokahyllyjen edessä tasajalkaa pomppiva ja merimiehen lailla kiroileva aikuinen mies on vain ja ainoastaan säälittävä näky.
Vai mitä sanotte seuraavien tuotenimen osumatarkkuudesta?
Aurinkoiset Palat
Paratiisi
Pikkufarmarin/-paimenen/-kokin/-kalastajan Herkku
Punaposki
Trooppinen Mix
Villilänsi
Jos joku tarjoaisi minulle Punaposkea, olettaisin saavani karpalokossupaukun.
Tiedän, että kaikissa pakkauksissa on hyvinkin yksityiskohtainen tuoteseloste mutta itse annospurkin ollessa vaivoin peukalonpääni paksuusluokkaa on pienellä präntättyä tuoteselostetta lähes mahdotonta lukea ilman optimaalista valaistusta sekä suurennuslasia.
Joten tässä ilmainen vinkki kaikille teille lastenruokien markkinoinnista ja visuaalisista ilmeistä vastaaville:
KERTOKAA RUOAN SISÄLTÖ SIINÄ VITUN TUOTENIMESSÄ!
Esimerkiksi näin:
Perunasosetta ja lohta
Pastaa ja lihapullia
Omenaa ja päärynää
Ei ylitsepääsemättömän vaikeaa, eihän?
Yksinkertaista ja toimivaa, juuri sitä mitä enemmistö alati kasvavasta koti-isien legioonasta kaipaa.
Olen mies, yksinkertainen mies, mies joka ei osaa (halua) lukea rivien välistä, mies, jolle asiat pitää kertoa niin kuin ne oikeasti ovat. Siis tyypillinen, suomalainen mies. Ja siksi kaipaisin kovasti valmisvauvanruokatuotenimi - Suomi -sanakirjaa.
Puolivuotias vauvamme ruokailee suhteellisen säännöllisesti, ainakin säännöllisemmin kuin minä. Hän syö tavallisesti aamuin ja illoin puuroa tahi velliä sekä lounaaksi ja päivälliseksi itse valmistamiamme soseruokia, joissa käytämme raaka-aineina mm. perunaa, porkkanaa, bataattia, kanaa ym. muita kohtalaisen arkipäiväisiä elintarvikkeita. Välipalaksi syötämme hänelle mahdollsimman erilaisia marja-/hedelmä-/jokinmuukasvikunnanmeilletarjoamahyödyke -valmistuotteita. Lähinnä siitä syystä, että hän saisi maistella ja kokeilla erilaisia ruokia mahdollisimman monipuolisesti. Ja onhan myös huomattavasti halvempaa ostaa yksi purkki (kappalehinta välillä 0,50€-1,50€) kulloinkin tarjottavaa tuotetta verrattuna siihen, että itse valmistaisi vauvalle sopivaa avocadomustekalaa sahramipedillä.
Ongelma, jonka kohtaan toistuvasti kauppojen bonapilttihyllyillä on seuraavanlainen:
TUOTENIMET EIVÄT KUVAA PURKIN SISÄLTÄMÄÄ RUOKAA MILLÄÄN TAVALLA!
Aktiiviset teenjuojat, siis ne jotka tietävät keisarinpäiväunien, tiikeripilvien ja pumpuliorgasmien ainekoostumukset, varmasti selviäisivät lastenruokavalintaepisodistakin leikiten mutta itse olen tuon merkityksettömän tuotenimiviidakon edessä aivan sormi suussa. Siis ihan oikeasti. Minun on pakko tunkea suuhuni edes sormi vaientaakseni itseni, sillä lastenruokahyllyjen edessä tasajalkaa pomppiva ja merimiehen lailla kiroileva aikuinen mies on vain ja ainoastaan säälittävä näky.
Vai mitä sanotte seuraavien tuotenimen osumatarkkuudesta?
Aurinkoiset Palat
Paratiisi
Pikkufarmarin/-paimenen/-kokin/-kalastajan Herkku
Punaposki
Trooppinen Mix
Villilänsi
Jos joku tarjoaisi minulle Punaposkea, olettaisin saavani karpalokossupaukun.
Tiedän, että kaikissa pakkauksissa on hyvinkin yksityiskohtainen tuoteseloste mutta itse annospurkin ollessa vaivoin peukalonpääni paksuusluokkaa on pienellä präntättyä tuoteselostetta lähes mahdotonta lukea ilman optimaalista valaistusta sekä suurennuslasia.
Joten tässä ilmainen vinkki kaikille teille lastenruokien markkinoinnista ja visuaalisista ilmeistä vastaaville:
KERTOKAA RUOAN SISÄLTÖ SIINÄ VITUN TUOTENIMESSÄ!
Esimerkiksi näin:
Perunasosetta ja lohta
Pastaa ja lihapullia
Omenaa ja päärynää
Ei ylitsepääsemättömän vaikeaa, eihän?
Yksinkertaista ja toimivaa, juuri sitä mitä enemmistö alati kasvavasta koti-isien legioonasta kaipaa.
torstai 13. kesäkuuta 2013
Unikoulutussuunnittelija.
Nukuttaminen, iso N, huutokonsertti, väsytystaistelu, tyyneyden arpapeli...
Rakkaalla vihollisella on monta nimeä.
Kiistämätön faktahan on, että pienten lasten hoitamisessa nukkuttaminen on, ainakin minulle, se KAIKISTA YLITSEPÄÄSEMÄTTÖMIN TAIKATEMPPU. Ruokailut, pukemiset, pesemiset ja muut vastaavat kasvatukselliset toimenpiteet ovat viimekädessä hoidettavissa
1)lahjomalla
2)uhkailemalla
3)huutamalla kovempaa ja pidempään kuin operaation kohteena oleva lapsi.
Mikäli kyseessä on aikuisten oikeasti puhetta ymmärtämätön vauva/taapero niin hänet saadaan kyllä pakottamalla mukautumaan tarpeellisiin asiantiloihin.
Mutta lapsen nukkumaanmenohetken koittaessa eivät em. toimintamallit, kasvatusoppaat, vauva.fi -foorumin neuvot tai edes sielun myyminen saatanalle auta. Nukutusoperaatio kun noudattaa kokonaisuudessaan kaaosteorian metodeja (siis niitä perhosen_räpäyttäessä_siipiään_Tokiossa_alkaa_New_Yorkissa_sataa -juttuja).
TAI SITTEN EI!
Jo ennen koti-isäkauteni alkamista, stressasin vauvan nukuttamista yli kaiken muun. Onneksi, tai "onneksi", jouduin suorittamaan vauvanukutusoperaation ensimmäistä kertaa puolivahingossa. Vaimo soitettiin yllättäen työpaikalleen iltavuoroon, enkä ehtinyt nukkumistouhuja sen enempää jännittämään.
Nukuttamishetken tullessa kävin mielessäni välähdymäisesti läpi tyttäreni kanssa kokemat tuuti_fucking_lullaa -kauhuskenaariot (lastenvaunujen kanssa olohuoneessa rullailua, loputonta sylinukuttamista kävellen ympäri kämppää uusia säkeistöjä vanhoihin lastenlauluihin keksien tai järjettömiä tuttinukutusyrityksiä, muutamia mainitakseni) ja päätin, että kävi miten kävi, poika laitetaan pinnasänkyynsä makaamaan ja silitetään uneen. 45-minuuttisen huutokonsertin päätteeksi vauva tuhisi sängyssään väsyneenä mutta onnellisena ja kun vielä tyttärenikin oli iltasatua odottaessaan nukahtanut omia aikojaan tunsin lävitseni kulkevan lämpimän euforian aallon. Siis sellaisen, että hallitsemattomalla virtsankarkailulla terästettynä olisin voinut vannoa vaihdevuosieni alkaneen.
Ja te nillittäjät siellä, tietenkin hyvitin tyttärelleni lukematta jääneen iltasadun heti seuraavana päivänä.
Tuosta sattumusten sarjasta alkoi tarkoituksenmukainen unikoulutukseni ja muutaman viikon rutiinienoppimisjakson jälkeen vauva nukahtaa nykyään omia aikojaan noin 10 minuutin sisällä pinnasänkyyn laskemisesta.
Kaikille nukutusongelmien kanssa painiville voin vertaistuen hengessä suositella luettavaksi kyseenalaisia uniloruja sisältävää Nyt Vittu Nukkumaan -kirjaa.
Rakkaalla vihollisella on monta nimeä.
Kiistämätön faktahan on, että pienten lasten hoitamisessa nukkuttaminen on, ainakin minulle, se KAIKISTA YLITSEPÄÄSEMÄTTÖMIN TAIKATEMPPU. Ruokailut, pukemiset, pesemiset ja muut vastaavat kasvatukselliset toimenpiteet ovat viimekädessä hoidettavissa
1)lahjomalla
2)uhkailemalla
3)huutamalla kovempaa ja pidempään kuin operaation kohteena oleva lapsi.
Mikäli kyseessä on aikuisten oikeasti puhetta ymmärtämätön vauva/taapero niin hänet saadaan kyllä pakottamalla mukautumaan tarpeellisiin asiantiloihin.
Mutta lapsen nukkumaanmenohetken koittaessa eivät em. toimintamallit, kasvatusoppaat, vauva.fi -foorumin neuvot tai edes sielun myyminen saatanalle auta. Nukutusoperaatio kun noudattaa kokonaisuudessaan kaaosteorian metodeja (siis niitä perhosen_räpäyttäessä_siipiään_Tokiossa_alkaa_New_Yorkissa_sataa -juttuja).
TAI SITTEN EI!
Jo ennen koti-isäkauteni alkamista, stressasin vauvan nukuttamista yli kaiken muun. Onneksi, tai "onneksi", jouduin suorittamaan vauvanukutusoperaation ensimmäistä kertaa puolivahingossa. Vaimo soitettiin yllättäen työpaikalleen iltavuoroon, enkä ehtinyt nukkumistouhuja sen enempää jännittämään.
Nukuttamishetken tullessa kävin mielessäni välähdymäisesti läpi tyttäreni kanssa kokemat tuuti_fucking_lullaa -kauhuskenaariot (lastenvaunujen kanssa olohuoneessa rullailua, loputonta sylinukuttamista kävellen ympäri kämppää uusia säkeistöjä vanhoihin lastenlauluihin keksien tai järjettömiä tuttinukutusyrityksiä, muutamia mainitakseni) ja päätin, että kävi miten kävi, poika laitetaan pinnasänkyynsä makaamaan ja silitetään uneen. 45-minuuttisen huutokonsertin päätteeksi vauva tuhisi sängyssään väsyneenä mutta onnellisena ja kun vielä tyttärenikin oli iltasatua odottaessaan nukahtanut omia aikojaan tunsin lävitseni kulkevan lämpimän euforian aallon. Siis sellaisen, että hallitsemattomalla virtsankarkailulla terästettynä olisin voinut vannoa vaihdevuosieni alkaneen.
Ja te nillittäjät siellä, tietenkin hyvitin tyttärelleni lukematta jääneen iltasadun heti seuraavana päivänä.
Tuosta sattumusten sarjasta alkoi tarkoituksenmukainen unikoulutukseni ja muutaman viikon rutiinienoppimisjakson jälkeen vauva nukahtaa nykyään omia aikojaan noin 10 minuutin sisällä pinnasänkyyn laskemisesta.
Kaikille nukutusongelmien kanssa painiville voin vertaistuen hengessä suositella luettavaksi kyseenalaisia uniloruja sisältävää Nyt Vittu Nukkumaan -kirjaa.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Perustusten pohjustukset.
Viimeiseen asti olen vältellyt blogin perustamista mutta nyt annoin itselleni periksi.
Jos kerran kaksi negatiivista tekee positiivisen niin toimiikohan sama toisinpäin.
Nykyäänhän on erittäin trendikästä
a) pitää blogia
b) jakaa vanhempainvapaakausi (ainakin, jos olet noin kolmekymppinen, kohtalaisen suuressa kaupungissa asuva vain yhden puolison kanssa lapsia hankkinut ihminen),
joten katsotaan mitä tuleman pitää.
Jos kerran kaksi negatiivista tekee positiivisen niin toimiikohan sama toisinpäin.
Nykyäänhän on erittäin trendikästä
a) pitää blogia
b) jakaa vanhempainvapaakausi (ainakin, jos olet noin kolmekymppinen, kohtalaisen suuressa kaupungissa asuva vain yhden puolison kanssa lapsia hankkinut ihminen),
joten katsotaan mitä tuleman pitää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)