Kaikki hyvä loppuu aikanaan, onneksi... :)

Se oli siinä sitten, meikeläisen vanhempainvapaa nimittäin.
Olen reilussa kahdessa kuukaudessa, ainakin omasta mielestäni, kasvanut ja kehittynyt henkisesti, oppinut lapsista(ni) huomattavasti uusia asioita, tullut vanhempana ja kasvattajana monipuolisemmaksi (ja kärsivällisemmäksi) sekä oppinut olemaan turhaan miettimättä työ-/keikka-/
proggis- ym. asioita.

Mutta...

Vaikka rakastankin lapsiani yli kaiken niin ei tämä kotivanhemmuus kyllä, ainakaan minun mielestäni, täysijärkisen ja työkykyisen aikuisen ihmisen hommaa ole.
Kuitenkin kliseisesti ilmaistuna, en päivääkään vaihtaisi pois. Kokemuksena tämä kesä on ollut, niin hyvässä kuin pahassa, ainutkertainen ja rikastuttava.

Viimeisen koti-isäblogimerkintäni päätän kollaasiin kuluneen kesän aikana otetuista valokuvista.

Nauttikaa, välittäkää, rakastakaa! 

Tämä blogi oli tässä.

Paitsi, etten anna itselleni anteeksi, jos lopetan kirjoittelun noin hipisti, joten olkaa hyvä:

Mää oon niin tyhmä...

Vauva EI OLE kone.
Tuon sain taas tänään karvaasti todeta. Olen ilmeisesti totuttautunut liiaksi kiitettävästi toimiviin ja kohtalaisen säännöllisiin päivärutiineihimme, joten pienet, inhimilliset poikkeamat aiheuttavat arkeemme vavisuttavia muutoksia.

And this is how the story goes...

Varmasti tiedätte, tai osaatte ainakin kuvitella, seuraavanlaisen tilanteen.
Huolellisten valmistelujen (syöttö, vaipanvaihto, maidonjuotto) jälkeen, on vauva saatu nukkumaan suloisia päiväuniaan ulos vaunuihin. Tämän jälkeen vanhemmalle lapselle (jolle nälkä iski samalla sekunnilla, kun vauvan pilttipurkki narahti auki (toim. huom.)) on saatu hänen kauan kärttämänsä ruoka eteen. Vihdoin valtakunnassa kaikki ovat tyytyväisiä ja ehdin lämmittää itse itselleni eiliset pyttipannunjämät. Lämmin ruoka lautasella ja iPadilla failblog auki, nyt on se hetki kun saa vähän aikaa vain olla ja nauttia ihan itsekseen.

Ja paskan liekit.

Nautittuani päivällisestäni kahden haarukallisen verran, alkaa ulkona sataa kaatamalla. Joten ei kun nukkuva vauva kantoon vaunuineen päivineen. Tietenkin muksu herää tässä rytäkässä ja helvetinmoinen huuto on hetkessä valloillaan. Mitkään perustuudittelut, nukkumapaikan vaihdokset, tuttipullot ym. "normikeinot" eivät auta, joten vauvan on tyytyminen kahdenkymmenen minuutin päiväuniin ja minun kolme varttia pöydälle seisoneeseen ruoka-annokseeni. Kitisevä lapsi sylissä kitaan lapatun päivällisen jälkeen alan toden teolla koettaa saada vauvaa rauhoittumaan. Lopulta epäilen kykyjäni isänä, kasvattajana sekä täysivaltaisena yhteiskuntamme jäsenenä, kun kitinä vielä tunnin, mitä mielikuvituksellisempien leikkien ja varmanakki -naurutustempaustenkin, jälkeen on voimissaan.
Mietin kuumeisesti missä vika (no väsymyksessä tietenkin mutta eivät vauvat pakolla nukahda), vastausta kuitenkaan keksimättä. Vaippa on kuiva, ei ole kuumetta tai muita kipeyteen viittaavia oireita, ja edellisestä ruokailustakin on kulunut vasta vajaat kaksi tuntia. Sattumalta avatessani vauva sylissä jääkaapin oven, alkaa valtava huuto (ei siis itku, vaan sellainen käskevä huutoäännähtely) sekä käsien kurottelu kohti bataattiporkkanasosepurkkia. Joten ei kun ruokaa lämmittämään...

Tällä hetkellä vauva, kahden soselautasellisen ja santsimaidon jäljiltä, tuhisee onnellisena (ja kylläisenä) vaunuissaan keskellä olohuoneen lattiaa.
Tämän tarinan opetus olkoon se, ettei pidä liiaksi luottaa kaavoihin ja rutiineihin vaan muistaa, että vahvin kaikista voimista on ruokahalu.

PS. Koti-isyyteni lähenee uhkaavasti loppuaan, sillä viikon kuluttua ovat lapset virallisesti ensimmäistä päivää uudessa päivähoitopaikassaan. 

Ikenien puhkeamisen ihanuus ja kurjuus.

Muistan esikoisemme vauva-ajasta päälimmäisenä sen, että se oli rankimmillaan tytön ollessa noin seitsemän kuukauden ikäinen. Syytä/syitä en osaa eritellä mutta mieleeni on syöpynyt että vuoden 2008 marras- ja joulukuu olivat vauvatuskaa.

Nyt olen saanut elävän muistutuksen noista ihanista ajan kultaamattomista muistoista 7,5 kuukautisen poikamme suosiollisella myötävaikutuksella. Tämä suosiollinen myötävaikutus on tosin kestänyt vasta vajaan vuorokauden mutta voi perseen suti, mitä meininkiä. Kaikki kunnia vaimolleni, ettei hän silloin tyttäremme kanssa kotona ollessaan pistänyt asuntoamme remonttiin tai toteuttanut eriasteisia väkivallantekoja (vain muutamia tämänhetkisistä ajatuksistani mainitakseni).

Syy tähän vauva-ahdistukseen on hampaissa. Tai oikeastaan niiden ilmaantumisessa. Poikamme kaksi ensimmäistä alahammasta ilmestyivät kuin tyhjästä ilman mitään havaittavia haittavaikutuksia. Nyt ensimmäisen ylähampaan alkaessa eilen pilkistää esiin ikenen alta on viimeinen vuorokausi pitänyt sisällään kaikkea kivaa bonusta ja plussaa. Ripulia, oksentelua, yskimistä, ruokahaluttomuutta, kuumeilua ja itkua. Sydäntäsärkevää ja hermot riekaleiksi repivää helvetillistä huutoa. "Päiväunet" ovat olleet noin 15-20 minuutin mittaisia torkahtamisia, joten kaikkien edellä mainittujen vaivojen lisäksi poika on koko ajan kroonisen yliväsynyt.

Vaikeinta tässä on se, että noille vaivoille ei vain voi tehdä mitään. En pysty lapseni oloa helpottamaan muuta kuin kävelemällä ympäriinsä vauva sylissä. Ihan syystä ikenet puhkeavat vauvaiällä, nimittäin aikuinen ihminen traumatisoituisi tuollaisesta kokemuksesta takuuvarmasti.

No, loppuleegojen ilmentymistä odotellessa voin kaivaa stressinpoistovaikutuksisen töihinpaluuaamukampani esille ja todeta, että enää 14 piikkiä jäljellä :)

Adios, perkele!

Rakkautta, ruusuja, (alkoholitonta) shampanjaa ja vaahtokarkkeja (sekä hieman "velvollisuuksien välttelyä).

Olen nyt tässä viikon verran koettanut keksiä jotain angstaamisen aihetta, mutta kun ei niin ei.
Minä nyt vain niin nautin tästä kotoilusta. Vähän jopa haikea olo, kun tiedostaa sen seikan, että tätä koti-isäilyä on jäljellä enää vajaat kolme viikkoa. Nopeasti on kulunut kesä tämä.

No, jos jostain pitää tuskailla niin olen kuin olenkin alkanut mieltää tätä kirjoitteluani jonkinasteiseksi "velvollisuudeksi", joten olen joutunut viime päivinä perustelemaan itselleni syitä siihen, miksi en ole tänne kirjoitellut. Ehkei tämä kuitenkaan niin vakavaa ole. Nautin mieluummin kesästä ja ajasta lasteni kanssa. Suosittelen samaa teillekin.

Muuten kertoisin nyt, mitä kaikkea olemme tehneet ja missä olemme käyneet, mutta olen päättänyt, että seuraavan viha-angstiblogimerkintäni aiheena ovat aiheettomat blogit, eli siis ne turhanpäiväiset lässytykset, joissa kerrotaan päivän tekemiset, asukokonaisuudet ja ruokalistat (duckfacepelikuvilla ja kämäsillä ruokainstagramotoksilla ryyditettynä).
Ja vielä enemmän huutia tulevat saamaan säälittävät "kommenttikerjäläiset".
Huh, lämpö nousee jo poskilleni. Kyllä minä vielä vihaistakin tekstiä tulen kirjoittamaan.

Ja vaimolleni, isälleni ja muille sanavalintojani kritisoiville lukijoilleni tiedoksi:
En tupakoi, en tuhlaa rahojani uhkapeleihin, juon alkoholia harvoin ja kohtuudella, joten katson oikeudekseni OMASSA blogissani kiroilla juuri_niin_vitun_paljon kuin mieleni suinkin tekee!

Ensi kertaan, pus och kram.

Talouspoliittiisia pohdintoja arkielämästä.

Olemme vaimoni kanssa tyypillisiä nykyajan nuoria aikuisia. Tyypillisiä siis sillä tavoin, että kykymme taloudellisten suunnitelmien tekemiseen ovat vaippaikäisen tasolla. Toki huolehdimme, että asumiskulut, laskut ym. tulevat maksetuksi mutta kaikki "ylimääräinen" raha katoaa tileiltämme jo huolestuttavan paljon ennen seuraavaa palkkapäivää.
Nyt olen keksinyt siihen syyn:

RUOKA MAKSAA IHAN SAATANASTI!
(ainiin, sain palautetta karkeasti kielenkäytöstäni)
siis
Elintarvikkeet ovat nykypäivänä väestön valtaosan ostokykyyn suhteutettuna liiallisen kalliita.

Nelihenkiseltä perheeltämme kuluu elintarvikkeisiin viikossa keskimäärin 100-150 euroa.
Siis niihin kotona käytettäviin elintarvikkeisiin, mahdolliset ravintolasyömiset tulevat tuon lisäksi.
Ja jos joku luulee, että kuljemme kaupan käytävillä sokkoina ja lappaamme kärryihimme kaiken mitä eteen sattuu niin no, no. Esim. syömämme lihat ovat useimmiten tarjouslaputettuja ja toisinaan täytämme hyvillä lihatarjouksilla myös pakastintamme.

Tietenkin ruokakuluissa voisi säästää soveltamalla tonnikalanuudelilinjaa perheen arkiruokailuun, mutta kun ei tahdo eikä halua. Ja sitäpaitsi tonnikalan hintakin on omista opiskeluajoistani noussut noin 50%. Muistan, kun täytin ensimmäisen oman kotini kaappeja 75 centin hintaisilla tonnikalapurkeilla. Toissapäivänä ostamani Pirkan tonnikalaa vedessä -säilyke kuitenkin kustansi 1,10 euroa.
Emme siis osta päivittäin mitään erikoisuuksia mutta pidämme huolen siitä, että ruokapöytämme tarjonnassa on vaihtelevuutta niin lihojen kuin lisukkeidenkin suhteen, lisäksi syömme joka päivä tuoreita vihanneksia.

Onko siis ihmekään, että raha tileiltä katoaa, kun kaksi (ulkomaista) paprikaa maksoi, vuoden K-Supermarketiksi valitussa, kaupassa 2,54€. Siis 1,27€/paprika. Tiedän inflaation ja populismin ja bkt:n vaihtelun ja palkkatason sekä ostovoiman kehityskulun mutta kysynkin silti:

Olisitko maksanut edellisen valuutan voimassaoloaikana yhdestä paprikasta 7,5 markkaa?
JUMALAUTA!

Onneksi verotuksemme pitää kuitenkin huolen siitä, että, toisin kuin jenkeissä, meillä on vielä edullisempaa valmistaa itse oma ruokamme kuin huolehtia ravinnon saannista mäkkärin perheaterioilla.

Tiedän, että tämä oli turhanpäiväinen ja turhanaikainen teksti, joten tässä loppukevennykseksi kuvaa kilttiin pukeutuneesta Darth Vaderista, joka soittaa säkkipilliä ajaessaan yksipyöräisellä.

Avoin kirje vauvojen puhdistuspyyhkeiden a.k.a. perserättien valmistajille.

Rakkaat asswipe -teollisuuden tuotekehittelyn edustajat.
Olen nykyisestä elämäntilanteestani johtuen tuotteidenne aktiivinen kuluttaja ja mielestäni itse tuote onkin, valmistajasta riippumatta, varsin mainio ja monikäyttöinen.
Toivoisin kuitenkin, että huomioisitte tuotteen yleisimmät käyttötarkoitukset sekä käyttötilanteet suunnitellessanne sen pakkausta.
Puhdistuspyyhettähän käytetään yleisimmin takapuolen siivoamiseen ulosteesta, joka on, tilanteista riippuen, saattanut muhia, veltostua ja levitä vaipassa pahimmillaan usean tunnin ajan.
Vaipanvaihtotilanteessa tärkeimpiä yksittäisiä seikkoja ovatkin mielestäni tilanteen jouhevuus sekä, varsinkin kakkavaippoja vaihdettaessa, yleinen siisteys.
Kysynkin siis mitä kunnioittavammin seuraavaa:

ONKO IHAN VITUN MAHDOTONTA TEHDÄ PERSERÄTTIPAKKAUSTA, JOTA VOISI KÄYTTÄÄ YHDELLÄ KÄDELLÄ?

Tyypillisessä vaipanvaihtotilanteessahan vaipan avaamisen jälkeen toisella kädellä pidetään vauvan jalkoja ylhäällä, jottei vaipassa ja takapuolessa oleva uloste pääsisi suuremmin leviämään. Toisella kädellä olisi samanaikaisesti tarkoitus puhdistaa vauva ulosteesta seuraavan vaipan pukemista silmällä pitäen.

Pakkauksessa tulisi siis käyttötarkoituksen ja -tilanteen helpottamiseksi olla helposti avattava ja suljettava kansi (pisteet Liberolle, teillä tämä asia on ymmärretty).
Ei siis surkeasti kiinnitettyä kusista muoviliuskaa sysipaskalla liimapinnalla, kuten esim. Pirkalla tai Eldoradolla. Vähänkin hektisemmässä vaipanvaihtotilanteessa tämä "sulkumekanismi" irtoaa   ensirepäisyllä, jonka jälkeen pakkauksen loput pyyhkeet eivät ole käytettäessä enää kosteuspyyhkeiksi luokiteltavia.
Tuotteet tulisi myös sijoittaa pakkaukseen siten, että niiden poistaminen pakkauksesta yksi pyyhe kerrallaan -periaatteen mukaisesti olisi mahdollista ilman pinsettejä tai Wolverinen apua.
Itse en ole vielä törmännyt yhdenkään valmistajan pakkauksiin, joista pyyhkeen saisi, pakkauksen ensimmäistä pyyhettä lukuunottamatta, poistettua yksi kerrallaan, ainakaan yhdellä kädellä.

Mielestäni en pyydä mahdottomia. Tiedän, että tuotteillanne on nykyisenkaltaisissa pakkauksissaankin hyvä menekki mutta käyttömukavuuden lisäämiseksi sekä mattojen/lattioiden/hoitoalustojen paskatahrojen vähentämiseksi toivon vilpittömästi, että joskus saamme ostaa vauvojen kosteuspyyhkeitä sellaisissa pakkauksissa, jotka antavat tälle sanitettituotteiden kruunaamattomalle kuninkaalle sen ansaitseman elinympäristön.

Kiittäen

Jyri

PS. Omien vanhuusiän virtsankarkailuongelmieni alkaessa lupaan olla brändiuskollinen sille tuotemerkille, joka ensimmäisenä tuo markkinoille käyttäjäystävällisesti pakatut vauvojen kosteuspyyhkeet.

Modernia vihanhallintaa.

Varmaan, arvon vanhempainkollegat, tiedätte sen monitahoisen tunteen kun vauvalla on periaatteessa kaikki hyvin, on kuivat vaipat, maha täynnä ym. juoksevat asiat kunnossa, ja pitäisi käydä nukkumaan.
Vauva on jo hyvän aikaa hieronut silmiään ja haukotellut, joten kaiken järjen mukaan nukutuksen tulisi olla lastenleikkiä.

MUTTA

Samalla sekunnilla kun vauvan asettaa sänkyyn/rattaisiin nukkumista ajatellen, alkaa aivan perkeleellinen huuto. Tai ei ihan heti. Ensiksi vähän ähkitään ja kitistään, sitten jo rehellisesti itketään. Ja lopulta, yleensä noin kahden minuutin kuluttua nukuttamissessioiden alkamisesta, on ilma sakeanaan äänisaasteesta, jonka veitsenterävän aaltomuodon kerrannaisvaikutuksia voisi kevyesti verrata kiinalaiseen vesikidutukseen. Lisäksi, varsinkin julkisissa tiloissa, täytyy huomioida nukutushuudon moraalinen aspekti. Nimittäin se, että olet joka suhteessa maailman paskin ja epäonnistunein vanhempi, kun lastasi tuollaisen huudon edestä rääkkäät.

Tiedätte siis tuon edellämainitun?

Sitten tiedätte varmaan myös, että on olemassa ihmisiä, joita tuollainen huuto ei ärsytä. Ihmisiä, jotka kylmän rauhallisesti, ilmeenkään värähtämättä jatkavat nukuttamista, kunnes vauva tuhisee onnellisena unillaan. Näiden ihmisten joka-aamuinen mielialalääkecocktail varmasti auttaa säilyttämään anneliauermaisen tyyneyden tilanteessa kuin tilanteessa.
Sitten on näitä meikeläisiä, siis meitä, jotka emme kestä pienintäkään ärsykettä ilman, että kerromme sen huutaen, luovien kirosanojen terästämänä, koko maailmalle.
Empiiristen tutkimusteni sekä puhtaan maailmanparannushaluni johdosta haluan antaa teille, jotka koette kuuluvanne minun kanssani samaan ihmistyyppiin, muutaman neuvon.

1.Jos nukutus tapahtuu ulkona, varaa taskuusi pieniä kiviä, joita voit huudon yltyessä lisäillä kenkiisi. Terävät iskut jokaisella askeleella auttavat kanavoimaan kumuloituvaa vitutusta pois viattomasta ihmislapsesta ja hänen edesottamuksistaan.
Sisätiloissa nukutettaessa huulten pureminen veren maistamiseksi ajaa saman asian.

2.Mieti, ketä/keitä ihmisiä haluaisit väkivalloin vahingoittaa, jos tällainen brutaali teko sinulle sallittaisiin. Kuvittele mukilointi mielessäsi hidastettuna ja erittäin yksityiskohtaisesti.

3.Ajattele sitä tilannetta, kun vaunuissa huutava lapsi on joskus samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Silloin sinulla on todennäköisesti asuntolaina maksettuna, kesämökki/vene/museoauto/kotistudio tjms. turha mutta ihana ikuisuusprojekti hoidettuna itsellesi ja TALO TYHJÄNÄ JÄLKIKASVUSTA!
Kosto on paras motivaattori tässäkin asiassa.

4.Kuvittele sydän vahingoniloa täynnä, kuinka paha krapula kaverillasi/sisaruksellasi on seuraavana päivänä, kun mokoma lähti (taas) yllättäen lounaalta suoraan viihteelle.

Jos mikään edellämainituista neuvoista ei auta niin:
"Oisko hei kannattanu vähä miettii seuraamuksia ennenko heittää rojut torveen/pullat uuniin?"

Tack och hej, lähdetäänkin tästä leikkipuiston kautta valmistautumaan iltatoimiin :)